Kategoria: Kulttuuri

Roman Polanskin The Tragedy of Macbeth oli synkkä ja karu elokuva. Hugh Hefnerin nimi alkuteksteissä ei tietysti lupaa hyvää, mutta kyllä Macbeth vakuuttavan shakespearelainen oli – dialogissa nimenomaan oli kestämistä aluksi. Kiinnostus kuitenkin riitti, vaikka elokuva on pitkä ja kesti myöhään yöhön.

Be lion-mettled, proud; and take no care

Who chafes, who frets, or where conspirers are:

Macbeth shall never vanquish’d be until

Great Birnam wood to high Dunsinane hill

Shall come against him.

William Shakespeare: Macbeth (4. näytös, 1. kohtaus)

Macbeth on hyvin vahva tragedia, nimenomaan siinä, kuinka päähenkilö kantaa itsessään tuhonsa siemeniä. Se on myös terävä opetus siitä, ettei ennustuksiin kannata luottaa liiaksi…

Taidemaalari Johannes Vermeerin taulun mukaan nimetty Tyttö ja helmikorvakoru oli mielenkiintoinen ja miellyttävä elokuva. Pukudraaman tyyliin lavastus ja historiallinen ilmapiiri oli erinomaisen hyvin kohdallaan. Juoni kantoi koko elokuvan ajan, vaikka tarina ei sinänsä ikimuistoinen olekaan. En usko, että elokuva jää mieleen suurena elämyksenä, mutta ehdottomasti rahan arvoinen kokemus se oli. Suosittelen, jos historiallinen draama aihepiirinä kiinnostaa. Scarlett Johansson oli tietysti tyypilliseen tapaansa todella upea. Colin Firthkin teki varsin mainion työn Vermeerinä.

Elokuvan tapahtumilla ei ole tiettävästi mitään historiallista pohjaa. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, Girl with a Pearl Earring: An In-Depth Study käsittelee asiaa kattavammin.

Eilen katselimme pari elokuvaa. Illan avasi ranskalainen animaatio Bellevillen kolmoset. Se oli kaikessa ranskalaisuudessaan mielenkiintoista vaihtelua japanilaisille suosikeille. Elokuvan tyyli oli groteskilla tavalla karikatyyrimäinen, mikä viehätti ainakin minua. Eniten hämäsi dialogin puuttuminen, mutta siihen tottui melko pian. Tarina tuli selväksi muutenkin, elokuvan visuaalinen tyyli teki henkilöiden keskeiset luonteenpiirteet helposti nähtäviksi.

Elokuvan musiikki toimi mainiosti, luoden osaltaan varsin eriskummallista tunnelmaa. Suosittelen tutustumaan Bellevillen kolmosiin avoimin mielin, elokuva on mukavaa vaihtelua Miyazakille ja Disneylle.

Toinen elokuvamme muistutti aikaisemmasta. Kolmetoista käsitteli samantyyppistä aihetta kuin Ken Park, mutta oli mielestäni huomattavasti parempi. Seksikohtauksilla shokeeraamisen sijasta se keskittyi tarinaan. Tarina itsessään oli kyllä ihan riittävän rankka. Entäs jos minulla on joskus lapsia, joista tulee samalla tavalla holtittomia? Huumeiden myyminen kaduilla on tietysti jo aika äärimmäistä, mutta näpistely ja alkoholisoituminen on Suomessakin todellisuutta. Pelottavaa.