Kulttuuri – Sivu 58 – Elämä ja mielipiteet

Spotify on näppärä

Spotifyn logo

Sain sattumalta Spotify-kutsun (Spotivitestä, joka on valitettavasti jo suljettu) ja päätin testata tämän uutuuspalvelun. Valitettavasti Mac-versio vaatii OS X:n version 10.4, jota minulla ei edelleenkään ole, mutta onneksi on työjuttuja varten Windows-läppärikin.

Spotifyn idea on siis se, että kunhan on jäsen ilmaiseksi kutsuttuna tai maksamalla 10 euroa kuussa, saa kuunnella iTunesia muistuttavalla soitto-ohjelmalla musiikkia rajoituksetta. Tarjolla on varsin mittava kataloogi musiikkia, vaikka tarkkoja lukuja ei irtoakaan. Musiikki tulee striimattuna, eli sitä ei voi tallentaa kovalevylle tai kuunnella kannettavilla soittimilla.

Aika näppärä viritys, siis. Itse olen kokeillut nyt jonkun tovin ja hyvältähän tämä vaikuttaa. Valikoima on selvästi rajallinen, mutta sen verran tarjontaa on, että voisin itse harkita maksullista jäsenyyttäkin. Katsotaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Spotify toimii varsinaisessa koneessani (koneen päivitys on suunnitteilla) ja kun Spotify siirtyy betasta varsinaiseen toimintaan ja ilmaisasiakkaat joutuvat kuuntelemaan mainoksia – nyt mainoksia ei ole ainakaan vielä kuulunut.

Ei Spotify omaa musiikkikokoelmaa korvaa, mutta täydentää mukavasti. Sen avulla on kiva kuunnella biisejä, joita haluaa kuunnella toisinaan, eikä tarvitse omassa kokoelmassa tilaa viemässä. Myös koekuuntelu onnistuu kätevästi. Itse olen esimerkiksi saanut ratkaistua mieltäni vaivanneen kysymyksen Arcturuksen Sideshow Symphonies -levyn laadukkuudesta (ihan ok, mutta ei pärjää Garmin aikaisille levyille millään) ja tsekkaillut Candlemassin muita tuotoksia (King of the Grey Islands ja Candlemass ovat kelpo levyjä molemmat, varsinkin jälkimmäinen).

Tällaiset palvelut ovat tulossa vahvasti, Radio Rockillakin on Radio Rock Store. Se on kalliimpi (17,90 euroa kuussa) ja rajoittunut rokkipuolelle, mutta pahempi rajoitus on DRM-puolella. Käytetyn Windows Media -formaatin vuoksi Mac-käyttäjät ovat auttamatta ulkona ja Windows-käyttäjilläkään ei ole kivaa.

Vaivaton riisipuuro

Keittelinpäs ensimmäistä kertaa eläessäni riisipuuroa. Johanna on pari kertaa keitellyt hyvällä menestyksellä, piti minunkin kokeilla kun Johannalla oli muuta tekemistä kuin vartioida puurokattilaa.

Kas näin se käy:

9 dl vettä
4,5 dl puuroriisiä
2,1 l maitoa
n. 1,5 tl suolaa

Kiehauta vesi isossa teflonkattilassa (kuten mitoista voi päätellä, tämä on kolminkertaistettu alkuperäisestä reseptistä, jotta puuroa saa tarpeeksi, joten kattilankin on syytä olla riittävän iso) ja keitä riisiä noin viisi minuuttia.

Sen jälkeen lisätään maito, käännetään levy noin puoliteholle ja annetaan hautua pitkään. Välillä raavitaan kauhalla kattilan pohjaa, ettei pala kiinni. Hämmentelyä ei pidä laiminlyödä, mutta ei puuroa vatkatakaan pidä. Kun puuro hyytyy, ripautetaan sekaan suolaa. Lopussa puuro voi alkaa kuohumaan, jolloin vain nippaistaan levyä vielä vähän pienemmälle.

Aikaahan tähän palaa, mutta muuten homma on vaivatonta. Maidon suhteen jotkut varmasti vannovat punaisen nimeen, mutta hyvää tulee rasvattomastakin. Kokeilujen perusteella sanoisin, että kevytmaidosta saa kuitenkin hitusen parempaa.

Päälle sitten kanelia, sokeria ja maitoa, muu on harhaoppista.

Miten hedelmäpelit toimivat?

Yksi suosittu harhakäsitys tai suorastaan salaliittoteoria liittyy Raha-automaattiyhdistyksen hedelmäpeleihin ja videopokereihin. Monet tuntuvat uskovan, että mahdollisuus voittaa peleistä riippuu siitä, paljonko masiinassa on rahaa: jos raha on vähissä, voittoja ei irtoa, ja jos kone on täynnä rahaa, on pelaajan juhlahetki.

Muuten hyvä, mutta eihän se nyt näin mene. RAY:n edustajien mukaan arvonnasta vastaava puoli ei tiedä raha-asioista mitään, enkä näe mitään syytä epäillä tätä väitettä. On vain paljon yksinkertaisempaa tehdä laite, joka toimii koko ajan reilusti ja sitä paitsi, voittotodennäköisyyksiä rahatilanteensa mukaan muuttava hedelmäpeli taitaisi olla laitonkin.

Voittolinja.comissa on mainio Miten hedelmäpeli toimii -artikkeli, siitä oppii hedelmäpelien toimintaperusteet. Faktahan on, että hedelmäpeli on suunniteltu viemään pelaajien rahat. Rahapelioppaan mukaan RAY:n hedelmäpelien palautusprosentit ovat noin 85-95 prosentin luokkaa, eli teoriassa jos koneeseen pistää satasen, se maksaa 85-95 euroa takaisin voittoina ja pitää loput.

Palautusprosentti ei myöskään ole koko totuus, vaan automaatti pystyy pitämään vieläkin isomman osan rahoista. Varsinkin pienet voitot kierrätetään uudestaan koneeseen, jolloin usein käy niin, että pelaaja syöttää koneeseen pari euroa, voittaa vähän, pelaa voittonsa ja poistuu koneelta ilman senttiäkään. Tällöin todellinen palautusprosentti on pienempi. Kasinoiden ruletin yhteydessä tästä rahanpidosta käytetään nimeä hold ja Wikipedian rulettijutun mukaan Atlantic Cityn kasinoilla hold on 20-30 %, kun ruletin normaali talon etu on jenkkiruletissa 5,26 %.

Tästä voi jo päätellä jotain automaattien tarpeesta säädellä voitonmaksuaan. Mitä enemmän peliautomaatilla pelataan, sitä enemmän se kerää rahaa itselleen. Toki on mahdollista, että päävoitto osuu kohdalle monta kertaa, mutta koska RAY:n peleissä on niin mitättömän pienet päävoitot, automaatissa ei tarvitse olla montaakaan sataa euroa, jotta mahdollisuus rahojen loppumiseen on todella pieni.

Sehän on ihan laskettavissa oleva juttu, kun voittotodennäköisyydet tiedetään. Luulisin, että koneet pitävät kirjaa siitä, paljonko niitä pelataan – jo siksi, että koneet, joita ei käytetä, voidaan viedään tuottoisampiin paikkoihin – jolloin voidaan laskea optimaalinen pohjakassa, jolla mahdollisuus rahojen loppumiseen on mitätön.

Mitä automaatti sitten tekee kun kassa on loppu? Luultavasti pistää pelin kiinni ja mahdollisesti hälyttää täyttäjän. Olisi pelaajien pettämistä, jos automaatti keräisi täydennysrahat pelaajilta, joilla ei olisi mahdollisuutta voittaa.

Tuplaamiseen liittyy paljon myyttejä, erilaisia systeemejä, joilla pystyy tuplaamaan voittonsa ”varmasti”. Voin antaa vinkin: RAY:n koneilla ei kannata tuplata, koska tuplauskin on säädetty siten, että se ei ole reilu. Esimerkiksi Apila-hedelmäpelien tuplauskiekolla on 11 kruunaa, 11 klaavaa, yksi puolikas ja yksi kantillaan oleva kolikko. Puolikkaalla saa alkuperäisen panoksensa takaisin, kantillaan olevalla kolikolla häviää aina. Tämä aina epäonnistumisen tuova kolikko varmistaa, että tuplaus on pitkällä aikavälillä RAY:lle voitollista. Siksi tuplauskin voi olla täysin rehti arvonta ilman muita kommervenkkejä: peli on jo lähtökohdiltaan kiero.

Ainakin nettikasinoilla käytetään usein tuplausta, joka on rehti, eli pelaajan mahdollisuus voittaa on täsmälleen yhtä hyvä kuin kasinonkin. Tällöin tuplaamisella ei ole pitkällä aikavälillä mitään merkitystä kummankaan voittojen kannalta. Varianssia eli tulosten vaihtelua se sentään lisää.

Moottörin Jyrinä

Tampereella järjestettiin lasten itsenäisyyspäivän juhlat, joissa esiintyi Moottörin Jyrinä. Tämä heviklassikoita lapsellisilla sanoituksilla veivaava orkesteri on ollut kiinnostuksen kohteena jo tovin, mutta bändi ei ole levyttänyt ja pyörii lähinnä pääkaupunkiseudulla, joten tsekkaamatta on jäänyt — tilaisuuteen piti siis tarttua oitis.

Olihan siellä juhlassa muutakin, josta olennaisin osa Nooalle oli varmaankin Pikku-Kakkosen viikonloppuaamujen Veera. Vaan kylläpä maistui hevi pojalle! Moottörin Jyrinä mainostaa olevansa Suomen hiljaisin hevibändi, mikä tarkoittaa siltikin esimerkiksi Orffeihin verrattuna aika lailla kovempaa äänenvoimakkuutta, mutta ei haitannut Nooaa. Herkemmille lapsukaisille Moottörin Jyrinä on kyllä luultavasti liikaa.

Biisit olivat minunkin makuuni. Keikka alkoi Manowarin Warrior’s Prayer -väännöksellä, josta jatkettiin bändin esittelevällä versiolla Blood of the Kingsistä. Muita setin helmiä olivat Maanantai eli Helloweenin I Want Out, Erkki eli Ramonesin Pet Semetary ja Hej på dig eli Motörheadin Ace of Spades — tämä viimeinen saikin Nooan täyteen vauhtiin, poikahan on ihan valmis nakattavaksi lavan eteen riehumaan.

Pistetääs loppuun vähän Youtube-katkelmia, niin saatte maistiaisia. Moottörin jyrinä, jonka Manowar on coveroinut Blood of the Kingsinä:

Kiipesimme puuhun korkeaan, jonka Iron Maiden on coveroinut nimellä The Evil That Men Do:

Erkki, Hej på dig, Siivouspäivä ja Pissahätä. Näiltä kun saisi levyn…

Ihmekolmoset vauhdissa

Tohtori Orff ja Herra Dalcroze: Ihmekolmoset vauhdissa

Tohtori Orff & Herra Dalcroze on julkaissut uuden levyn Ihmekolmoset vauhdissa ja on helppo sanoa jo nyt, että kyseessä on kirkkaasti vuoden levy. Ihmekolmoset ovat pistäneet parastaan ja tuloksena on levyllinen hauskaa, mutta vakavasti otettavaa lastenmusiikkia.

Biiseissä on taas kerran ainesta vaikka mihin. Enimmän osan kappaleista on väsännyt Hannu (omaa sukua Sepponen, tuttu Noitalinna Huraa!:n riveistä), jonka suvereniteetti biisintekijänä on melkoinen. Soittopuoli taas nojaa vahvasti Matin torviin, joilla taiotaan jos jonkunlaista tunnelmaa biiseihin. Kehutaan nyt laulaja-kitaristi-Kimmoakin vielä, ettei tule kenellekään paha mieli: hyvin on laulettukin!

Hyviä biisejä riittää. Yksi kirkkaimmista helmistä on Mariskan kanssa vedetty rap-veto Hiiri kissan säveltäjänä, joka on sävellyksenä levyn taiturimaisin ja biisinäkin kyllä tosi, tosi hyvä. Zen Cafén etäisesti mieleen tuova Naakkoja ja nokipoikia on toinen vahva suosikki, joka jää mieleen soimaan ja koskettaa sanoituksellisesti.

Tunnelma vaihtelee vakavasta (Unicefin hyväksi tehty Saman auringon alla) absurdiin (Älä soita harmonikkaa), mutta hupailuunkin kätkeytyy usein joku ajatus (kuten vaikkapa Oolannin rauha -kappaleessa) ja vakavakin viihdyttää. Tarkkuutta piisaa: Suklaa-kappale, esimerkiksi, sekä kärsii palavaa suklaanhimoa että oivaltaa, miten kaikki on oikeastaan ihan hyvin, jos puuttuu vain suklaata.

Lapsiperheisiin Orffit ovat pakollista kuunneltavaa (ja katseltavaa, Sumffaan paluu -DVD on loistava), mutta vinkki vinkki, tästä nauttimiseen ei tarvita lapsia.