Kulttuuri – Sivu 99 – Elämä ja mielipiteet

Nettiradio

Olen löytänyt nettiradiot! Tietoinen olin, tietysti, ja jotain kuunnellutkin, mutta nyt taisi tulla ratkaiseva tönäys radionkuunteluun. Se on tietysti iTunes, ja sen valmiit nettiradiovalikoimat. Kynnys ryhtyä kuuntelemaan on riittävän matala.

Hyvä kanavakin löytyi heti kertaosumalla. Creation Steppin’ Radio soittaa roots-reggaeta nonstoppina, ilman mainoksia. Kanavan pyörittäjä höpisee ehkä pari kertaa tunnissa lyhyen mainosspiikin väliin, muuten soi musiikki. Soittolista on pitkä ja monipuolinen.

Reggaeradio on hyvä valinta. Vaikka en mikään rastaman olekaan, tulee Creation Steppin’:ltä tasaisen hyvää musiikkia. Huippuhyviä biisejä ei juuri tule, mutta toisaalta kolmen tunnin kuuntelun aikana ei ole vielä tullut yhtään biisiä, jonka olisin halunnut skipata.

Parhaillaan soi Typical Hawaiiansin ”Don’t Cry”, joka vaihtui juuri Wailing Soulsin ”Sweetie Come Brush Me”:ksi. Perusletkeää reggaeta molemmat, ja siten kerrassaan hyvää taustamusiikkia.

Raskasta kauhua

Vaihteeksi muutakin kuin omenajuttua (älkää olko huolissanne – se lähetys jatkuu tuotapikaa): eilen katseltiin The Eye 2, joka osoittautui kerrassaan mainioksi elokuvaksi. Tykkäsin itse jo ykkösestä, Johanna myös mutta vähemmän. Jatko-osa sai molemmilta ykköstä vankempaa kannatusta.

Eiköhän joku jo IMDB:ssä narissut siitä, miten elokuvalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Eyen kanssa, joten se ei ole jatko-osa vaan spinoff. Mutta mistä lähtien jatko-osan on täytynyt jatkaa siitä, mihin edellinen elokuva jäi? The Eye 2 käsitteli selvästi samaa aihetta kuin edeltäjänsä, aivan erilaisesta näkökulmasta vain.

Henkien näkemisen lisäksi elokuvan toinen vahva teema oli raskaus. Vähän tästä tuli Rosemaryn painajainen mieleen, mutta se ehkä liittyy enemmän siihen, miten vähän raskausaiheisia elokuvia on. Tässä oli kuitenkin vähän erilainen viritys, mutta kieltämättä melko kauhistuttava kuitenkin. En ehkä suosittelisi tätä raskaana olevien naisten katsottavaksi. Muuten aasialaisen kauhun ystäville tämä on kerrassaan mainio viritys ja kuten todettua, edeltäjäänsä parempi.

Ruokaa ja viintä

Eilen herkuttelimme Johanna keksimällä pastavuoalla. Ruokaan tulee nauhapastaa, broilerin suikaleita, tuoreita herkkusieniä, ananasta, tomaattipyrettä, sipulia, valkosipulia, runsaasti kermaa ja valkosipuliyrttifraichea. Koko komeus kasataan vuokaan, kuorrutetaan juustolla ja pistetään uuniin puoleksi tunniksi. Lopputulos on käsittämättömän hyvää.

Ruoan seuraksi nautimme viiniä. Äidin lahjoittama Dopff Riesling Grand Cru Schoenenbourg oli kerrassaan erinomaista, suosittelen sitä ehdottomasti hyvää valkoviiniä hakevalle.

Kansallisaarre ja Bridget Jonesin paluu

Lauantaina viihdettä tarjosi Bridget Jones: Elämä jatkuu joka oli melkoisen karmiva jatko-osavedätys kerrassaan kelvolliselle elokuvalle. Reilusti ylilyöty juoni oli suorastaan kamala ja henkilöt pyörivät tasan samoilla raiteilla kuin edellisessä elokuvassa. Hoh.

Tänään katseltiin sitten National Treasure – Kansallisaarre, ja sepä olikin odotettua parempi. Puhdasta hömppää, tietysti, mutta mukavan vauhdikas kuitenkin. Eikä tarvinnut kokea järkytystä: Nicolas Cage on edelleen täysin kelvoton näyttelijä. Muuten elokuva oli kerrassaan kelvollinen viritys, kaikessa älyvapaudessaan.

Nick Cave ja toverit

Aloittamalla Nick Cavesta ja Bad Seedseistä ja laajentamalla siitä joskus Bad Seedseissä soittaneiden muusikoiden omiin bändeihin saa aika laajan valikoiman hyvin mielenkiintoista musiikkia. Tällä metodilla ovat löytyneet esimerkiksi Barry Adamson, Anita Lane, Einstürzende Neubauten ja tavallaan myös PJ Harvey.

Uusin lisäys tähän joukkioon on nykyisin Bad Seedsien vakiokokoonpanoon kuuluvan Warren Ellisin bändi Dirty Three. Ihastelin Ellisiä jo taannoisella keikalla, mutta Dirty Three -levyjen myötä arvostus on vain noussut.

Dirty Threen levyjä saa valitettavan kehnosti Suomesta, joten tilasin itse kolmen levyn setin Amazonista. Tähänastisella kuuntelulla kaikki kolme (Dirty Three, Whatever You Love, You Are ja She Has No Strings Apollo) ovat hyviä ja eniten kuuntelemani eli Dirty Three suorastaan erinomainen.

Dirty Three on nimensä mukaisesti trio. Etualalla on Warren Ellis viuluineen, arvokasta taustatukea antavat kitaristi Mick Turner ja rumpali Jim White. Bändin instrumentaalirock vaihtelee haikean balladinomaisesta tunnelmoinnista kakofoniseen postrock-jumitukseen. Godspeed You Black Emperorin ja Circlen kaltaisten bändien ystävät ovat kuin kotonaan Dirty Threen levyjen parissa.