Kategoria: Ruoka

Valkoinen tausta, mustat kirjaimet kirjoittaa kahvin juomattomuudesta ja siitä, kuinka kahvitarjoilusta kieltäytyminen on paha asia:

On näet niin, että suurin osa ihmisistä ei halua joutua julistamisen kohteeksi ja kahvin periaatteellinen juomattomuus sosiaalisissa tilanteissa, joissa kaikki ihmiset eivät tunne toisiaan, on julistamista.

Teeihmisenä pitää väittää vastaan jo ihan periaatteesta. Minusta on huonotapaista olla tarjoamatta kahville vaihtoehtoa. Teenjuojan on toisaalta oltava nöyrä ja hyväksyttävä tylsä pussitee (kärjistetty esimerkki vihreän teen vaatimisesta on kieltämättä huonotapaista). Minä ainakin hyväksyn, enkä ala snobeilemaan vaatimuksineni.

Minusta on kuitenkin kohtuullista edellyttää, että teetä tai muuta kahvitonta vaihtoehtoa on tarjolla. Lisäksi isommissa juhlissa on mielestäni jo kohtuullista odottaa saavansa haudutettua teetä, ettei tarvitse teepussien kanssa säätää.

En ole eläissäni kokonaista kahvikupillista juonut, mutta voisin varmaan kohteliaisuudesta juoda, jos mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi tarjolla. Tähän asti ongelmia ei ole ollut, aina on voinut valita joko teetä tai sitten mehua tai vastaavaa.

Lauseen sosiaalinen elämä perustuu siihen, että ottaa toisetkin huomioon allekirjoitan mieluusti. Huomioon ottamiseen sisältyy myös se, ettei oleta kaikkien juovan kahvia (ihmisillähän voi olla kahvittomuuteensa monenlaisia syitä, myös terveydellisiä eikä pelkästään nirsoilullisia).

Kävimme eilen "dinner and a movie"-kaavalla iltaa viettämässä. Ruokapaikaksi valittiin Johannan kaverin suosituksesta kiinalainen Lotus Garden (Rongankadulla). Varsinaiset kiinalaiset ravintolat ovat jääneet vähemmälle, mitä nyt olemme käyneet pari kertaa kiinalaista pikaruokaa syömässä. Lotus Garden oli kuitenkin varsin miellyttävä kokemus.

Paikan sisustus oli miellyttävän erilainen. Kiinalainen henkilökunta oli ystävällistä ja ripeää. Ruokaakaan ei joutunut turhan pitkään odottelemaan, vaikka paikassa olikin melko paljon asiakkaita. Väkeä lappasi sisään tasaisella tahdilla koko ajan, joten ilmeisen suosittu Lotus Garden on. Pöytävaraus on tuskin kuitenkaan tarpeellinen.

Ruoka oli hyvää. Minä valitsin friteerattua kanaa sitruunakastikkeella, Johanna taas kanaa ananaskastikkeessa. Vinkkinä todettakoon, että Lotus Gardenissa ei kannata useamman valita samaa annosta. Ensin pöytään tuotiin nimittäin tyhjät lautaset, sitten riisikulho ja lämpölevy, jonka päälle lopulta aseteltiin annokset lautasilla, joilta sitten saattoi koota syötävää omalle lautaselleen. Hieman erilainen tarjoilutapa oli mukava yksityiskohta ja söimmekin annoksia ristiin.

Ruoka oli erittäin hyvää ja annokset olivat todella runsaita. Noin kymmenen euron hintaiset annokset olivat todellakin hintansa arvoisia. Jäi jälkiruokakin syömättä, kun ei yksinkertaisesti enää jaksanut. Laajalle ruokalistalle jäi monta kokeilemisen arvoista vaihtoehtoa ja veikkaankin, että Lotus Gardenissa käydään vielä uudemman kerran.

Lisää ruokakokeiluja: Knorrin 1.. 2.. Enjoy! sarjan hapanimeläkastike oli possusuikaleiden kanssa varsin kelvollista. En silti usko siitä muodostuvan mitään vakiota, sillä Uncle Ben’s -hapanimeläkastike on halvempaa ja jopa jonkin verran parempaa, vaikka vain yhdestä kastikkeesta koostuukin. Kannattaa tuota Knorriakin kokeilla, eipä se huono ole. Pikkupurkin maustetahna on vähän epämiellyttävän rasvaista (samalla tavalla kuin nuudeleiden rasvapussit), mutta antaa kyllä lihalle ihan mukavasti makua. Lopputuloksen kannalta se on kuitenkin melko yhdentekevä.

Eilen koekeittiössämme testattiin Creme Bonjour -ruoanlaittofraichea. Ruokalistalla oli kanaa ja simpukkapastaa pippurisekoitusfraichella vahvistettuna. Lopputulos ei oikein tyydyttänyt, sillä pippurisekoitus oli tolkuttoman vahvaa. Pippuri poltti suuta, eikä ruoka enää maistunut erityisen hyvältä. Hämmästyttää mokoman tulisuus, kun ei tuotteesta millään saa sellaista kuvaa, että sen kanssa osaisi olla varovainen.

Jatkossa vastaavaa herkkua tehdään totuttuun tapaan ruokakermalla ja Creme Bonjour -pippurijuustolla: tulos on miedompi, kermaisempi ja paljon maukkaampi.

Ehkä pahiten kaltoinkohdeltu ruokalaji on pasta carbonara. Viimeksi maanantaina söin yliopiston ruokalalla epämääräistä penne-pastan ja kinkun sekoitusta, jota carbonaraksi kutsuttiin. Ihan kelvollistahan se, mutta todella kaukana kunnollisesta carbonarasta. Toivoisinkin, että kinkkupastaa kutsuttaisiin kinkkupastaksi ja carbonaraa carbonaraksi!

Jottei menisi ihan valittamiseksi, kerrotaan, miten se sitten oikeasti tehdään. Epämääräisen teollisen kinkkusuikaleen sijasta carbonaraan käytetään porsaankylkeä tai pekonia, joka leikataan suikaleiksi tai silpuksi. Toinen keskeinen elementti on kananmuna, joka sekoitetaan raakana pastan (spagetti tai tagliatelle) ja rapeaksi paistetun pekonin kanssa (muna paistuu kyllä kuumien ainesten joukossa). Tyylistä tarkat laittavat pelkät keltuaiset kokonaisina lautaselle annoksen päälle. Selailin netistä reseptejä, joissa pekonin seuraksi laitettiin myös pari desiä kermaa. En ole kokeillut, mutta toiminee kyllä. Ei sovi myöskään unohtaa ripotella päälle runsaasti mustapippuria ja parmesanraastetta.