Mikko Saari bloggaa toisinaan
Haimme tänään hääpukuni ja sovitin sitä kokeeksi, jotta osaan pukea sen ylleni lauantaina. Yllättävän helposti se kävi, vain plastronin (kaulahuivin) kanssa oli sompailua. On se vaan komea vaate, kyllä sellaisessa kelpaa mennä vihille. Johannakin huokaili vieressä tyytyväisenä.
Asiat alkavat pikku hiljaa olla valmiina.
Kävimme eilen viimeistä kertaa sopimassa hääjärjestelyistä tapahtumapaikalla. On se vaan ihmeellinen paikka: paniikkitaso laskee joka käynnillä huomattavasti. Kannattaa luottaa järjestelyt ammattilaisten käsiin, kyllä ammattilaiset tietävät mitä tekevät.
Häät ovat ylihuomenna. Se on hurjaa, se.
Katselimme eilen puoliteholla kolme tuntia olympialaisia (niitä hilpeiden kreikkalaisten organisoimia kisoja). Tarkoituksena oli seurata naisten seiväshypyn finaali, mutta kun kisat alkavat yhdeksältä, olisi pitänyt tietää, että tositoimiin päästään vasta puolenyön aikaan. Odotus kannatti: näimme huikean jännittävän kisan ennakkosuosikkien ja ainoiden mahdollisten voittajien Svetlana Feofanovan ja Jelena Isinbajevan välillä. Näistä Isinbajeva voitti, odotetusti, ja paransi vielä sentillä maailmanennätyslukemiksi 491. Huikean jännää, sillä Isinbajevan voitto oli yhden hypyn varassa. Kaksi epäonnistumista pohjalla virittää jännitystä ihan uudelle tasolle.
Muuten olympiakisat ovat olleet umpitylsiä. Juoksuja erilaisia matkoja; uimista erilaisia matkoja. Kumpaakaan ei jaksa, ellei tapahdu jotain oikeasti jännää. Kuten Perdita Felicienin kaatuminen naisten satasen aidoilla. Se oli suurta draamaa se.
Jos alun linkitysvitsi meni ohi, lue Visa Kopun linkitys olympialajiksi.
Häät ovat lauantaina ja tälle viikolle riittää vielä tekemistä. Tanssimista pitää harjoitella, pöytäjärjestyksiä pohtia ja säätä arvailla. Onneksi ei ole ulkoilmajuhlat – hullu järjestää ulkoilmajuhlat elokuun lopussa – mutta hääkuva olisi kiva saada otettua ulkosalla.
Stressi ei ole sentään ihan hirmuinen, kunhan muuten vain on miettimistä ja tehtävää. Jonkin verran rassaa se iloinen tosiasia, että mitään kenraaliharjoituksia ei voida järjestää. Luulisin, että itse juhlassa tunnelma on alun vihkiseremonian jälkeen jo parempi, siihen asti jännittää. Minun kohdallani tietysti puheen pitäminen tuo vielä oman lisäilonsa elämään…
Mike Judge on luonut itselleen mainetta piirrossarjoillaan. Beavis & Butthead on klassikko, jonka erinomaisuutta minä en ymmärrä, mutta Kukkulan kuningas on sentään erinomainen sarja. Judge on parodioinut konttorielämää Office Space -lyhytanimaatiossa ja vuonna 1999 ilmestyi Judgen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Konttorirotat. Valitsimme elokuvan Movielens-suosituspalvelun kehujen perusteella. Siellä elokuvan arvioiden keskiarvo on 3,9 (asteikolla 0-5), mutta minun Movielens ennusti pitävän elokuvasta 4,5 tähden verran. Oikeaan osui.
Konttorirotat on nimittäin erinomainen elokuva. Sinkkuelämässä Bergerinä vieraillut Ron Livingston on erinomainen pääosassa elämäänsä karsinassa kyllästyneenä perusduunarina. Mies päättää ottaa hieman rennomman asenteen elämään ja jo alkaa kuvio muuttua. Elokuva on suositeltavaa katsottavaa kaikille konttoreissa kärsineille: erityisesti huonosti toimivien faksien ja kopiokoneiden uhrien kannattaa elokuva katsoa. Toimistohuumorin ykköspaikalla pysyy kuitenkin The Office -sarja.
Toinen valinta oli jossain kehuttu The Station Agent. Se kertoo lyhytkasvuisesta miehestä, joka perii vanhan ja hylätyn juna-aseman jossain syrjäseudulla. Yksinäisyyteen vetäytyvälle junafriikille paikka on mainio, mutta ihmisiltä ei sielläkään välty. Finbar törmääkin pian isänsä grillikiskaa pitävään Joehen ja lapsensa kuolemaa surevaan Oliviaan. Kolmikon välille kehittyy mielenkiintoinen ystävyyssuhde.
The Station Agent on niitä elokuvia, joissa ei kannata odottaa minkään tapahtuvan. Sen sijaan lämminhenkistä tunnelmaa ja hyvää näyttelemistä elokuva on täynnä. Jos hidastempoisuus ei ole ongelma, lupaan, että The Station Agentista jää hyvä mieli.