Eilinen Selviytyjät oli kerrassaan mainio. Ällö-Robb ajautui heti hankaluuksiin muun heimon kanssa epäluuloisuudellaan ja banaaneja ahmimalla. Afrikka-sarjasta luulisi jo opitun, ettei ruokaa kannata syödä ilman lupaa!

Robbin hirvittävä kliseiden täyttämä "kasvoin yhdessä yössä henkisesti enemmän kuin tähän mennessä koskaan"-vuodatus oli tosin harvinaisen karmivaa kuultavaa, mutta asiat kääntyivät tolalleen, kun heimo siitä huolimatta äänesti Robbin yksimielisesti pois. Oikeus on toteutunut. Sitä paitsi, Robb sai jo niin paljon henkistä kasvua, ettei sitä miljoonallakaan dollarilla ostettaisi…

Mutta ei olisi Sook-Jain pitänyt edes joutua heimoneuvoston kokoukseen. Immuniteettikisan olisi pitänyt ratketa siihen, kun heimo sai arvonnassa aloitusvuoron. Tehtävänähän oli kerätä lippuja 21 lipun joukosta – yhdestä kolmeen lippua kerrallaan. Se joukkue voittaa, joka ottaa viimeisen lipun.

Muuten kiva kilpailu, mutta aloittaja voittaa tuon aina, jos tekee oikeat siirrot. Homman salaisuus on neljällä jaollisissa luvuissa. Toisena siirtävä voi aina ottaa niin monta lippua, että yhteensä menee neljä. Jos sinä otat yhden, minä otan kolme. Jos sinä otat kolme, minä otan yhden. Se, joka joutuu ottamaan neljällä jaollisesta lippumäärästä, häviää. Jos on neljä lippua jäljellä, niin otat kuinka monta lippua tahansa, minä voin ottaa kaikki loput ja sinä häviät.

Sook-Jain olisi siis pitänyt ottaa ensin yksi lippu, jotta määrä putoaisi kahteenkymmeneen. Sen jälkeen vain täydentää Chewing Gumin poistot neljään, niin voitto olisi ollut taattu. Vaan eivätpä älynneet, ja Chewing Gum vei voiton – mikä tietysti oli hyvä asia kisan kiinnostavuuden kannalta.

Eilen katseltiin elokuvia. Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli ensimmäistä Potter-elokuvaa parempi, mikä ei kai ole suurikaan ihme. Onhan selvää, että varsinkin lapsinäyttelijöillä on enemmän kokemusta ja pohjana oleva kirjakin oli parempi (Salaisuuksien kammio on sarjan parhaimmistoa). Yhä enemmän tuntui siltä, että Dumbledoren näyttelijä on huonosti valittu. Ei vastaa todellakaan minun kuvaani Dumbledoresta – pahin ongelma on kitisevä ääni. Sen sijaan herra Weasleytä näyttelevä Fast Showsta tuttu Mark Williams oli todella iloinen yllätys. Ei olisi parempaa valintaa voitu tehdä!

Toisena elokuvana katseltiin Jackass: The Movie, joka ei elokuvallisilla ansioillaan hurmannut. Kysehän on pikemminkin ylipitkästä TV-sarjan jaksosta. Vaan kylläpä sen parissa viihtyikin. Eritehuumori jaksaa naurattaa, elokuvan parhaita sketsejä kun oli rautakaupassa vessassa käyminen. Golfareiden kiusaaminen keräsi sympatiat myös. Sen sijaan harvoin olen nähnyt mitään niin iljettävää kuin paperiviiltosketsin. Johnny Knoxwille otti vapaaehtoisesti paperiviiltoja varpaiden ja sormien väliin, minkä Steve-O nokitti paperiviilloilla suupieliin ja silmäluomiin. Hyi hitto. Iljettävää! Ei tuollaista kestä katsoa…

Potterit jatkavat siis kirjoille uskollisia tulkintoja – en tiedä, paljonko elokuvalla on annettavaa kirjoja lukemattomille, mutta kirjat lukeneena oli ihan mielenkiintoista katsoa, miten tarinaa oli kuvitettu. Hieman pitkä se 150-minuuttisena oli – epäilyttää, miten myöhemmistä kirjoista saadaan elokuvia tiivistettyä, jos käsikirjoittaja ei kehity sillä saralla. Mitään yllätyksiä elokuva ei siis kirjaa lukeneelle tarjonnut. Jackassia taas on sinänsä aika turha arvioida – ne, jotka pitävät TV-sarjaa ja Extreme Duudsoneita viihdyttävinä, nauttivat elokuvasta. Muille elokuvalla ei ole mitään annettavaa.