Mystisen hyvät marjapiilot

Sunnuntain täysjyväjauhopussin kyljestä löytyi tällainen resepti. Nämä ovat parempia kuin kaupan marjapiilot. Yhdestä annoksesta tulee 12 kappaletta, jonka syö hetkessä.

Taikina:

  • 200 g rasvaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4 dl täysjyväjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 200 g (4 dl) mustikoita, mansikoita tai muita marjoja
  • 0,5–1 dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoja

Välineet:

  • 12-paikkainen muffinssipelti
  • Paperisia muffinssivuokia

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa sekaan muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita nekin taikinaan. Kääri taikina kelmuun ja laita se jääkaappiin tunniksi. Tässä vaiheessa ei parane oikoa, sillä liian vähän aikaa jääkaapissa ollut taikina on hankala käsitellä.

Kun taikina on valmis, ota siitä noin kaksi kolmasosaa. Jaa kahteentoista osaan ja painele muffinssivuokiin kupeiksi, eli tee pohja ja laidat. Laita vuoat muffinssipellille.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Mustikat voivat olla suoraan pakkasesta, pakastemansikoita sulatin, jotta sain ne pieneksi silpuksi. Lusikoi täytettä vuokiin.

Ota loput taikinasta, rullaa tangoksi ja leikkaa kahteentoista osaan. Taiteile paloista kannet kupeille.

Lykkää uuniin ja paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.

Käytetystä rasvasta riippuen tästä saa helposti vähälaktoosisen, laktoosittoman tai maidottoman.

Berry pie

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

The Milk Carton Kids

Prologue-levyn kansikuvaSattuipa silmiini suositus The Milk Carton Kids -orkesterista. Kyseessä on perinteinen kaksi miestä, kaksi kitaraa -duo. Simon & Garfunkel tulee mieleen hakematta. Bändiltä on ilmestynyt yksi studiolevy, Prologue, ja ennen Milk Carton Kidsiä omilla nimillä levytetty live Retrospect.

Kenneth Pattengale ja Joey Ryan laulavat kauniita stemmoja, niin että äkkiseltään kuulostaa, että bändissä on vain yksi laulaja. Kitarat helisevät kauniisti ja kokonaisuus on miellyttävän pienimuotoinen.

Syy, miksi tutustuin tarkemmin, on se, että bändin levyt saa ladata netistä ilmaiseksi. Bändin sivuilta saa molemmat levyt MP3-muotoisina ilmaiseksi. Vinyyliä ja CD:täkin löytyy kohtuulliseen hintaan, jos haluaa, ja jos digiversiot riittävät, kannatusmielessä voi ostaa vaikka paidan.

Alla Making of -video Prologue-levyltä löytyvän I Still Want a Little Bit More -biisin säestyksellä.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Kinuskitiikerikakku

Tiikerikakun voi tehdä myös näin. Resepti on Katja Nordlundin ja julkaistu Me Naisissa 24.11.2011.

Kakkutaikinaan:

  • 250 g margariinia tai voita
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 munaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
Raitoihin:
  • 2 dl kinuskikastiketta
  • 0,75 dl vehnäjauhoja

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka.

Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää munat yksitellen. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan.

Sekoita kinuskikastike vehnäjauhoihin. Ota taikinasta noin kolmasosa ja sekoita se kinuskikastikkeen kanssa.

Laita vuokaan ensin tavallista taikinaa, sitten kinuskikastikkeellista ja päälle vielä tavallista. Paista uunissa noin 50 minuuttia.

Kinuskitiikerikakku

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Kingdom Rush ja Gemcraft Labyrinth

Tornipuolustuspelit ovat hauskoja. Viime aikoina olen hakannut joitakin tunteja Gemcraft Labyrinthiä. Siinä on kyllä hieno peli. Uudempi tuttavuus on Kingdom Rush, jossa mennään perinteisellä fantasiakaavalla. Peli on tavallaan vähän kankea, kun tornien paikat on pakotettu ja niin edelleen, mutta mukava tuota silti on läiskiä — ja se on erinomaista vaihtelua Gemcraftille.

Molemmat pelit ovat siinä määrin viihdyttäviä, että päätin satsata kummankin kohdalla viisi dollaria premium-sisällön ostamiseen. Viisi taalaa on sopivan pieni summa, että sen maksaa vaivatta. Gemcraftin kohdalla premium-sisällöstä sai ehkä hitusen enemmän hyötyä, mutta suurin motivaatio on ehdottomasti pelintekijöiden tukeminen. Maailmassa, jossa tuntuu, että kaiken pitäisi olla ilmaista, on oikeastaan ihan mukava tukea vähän pelintuottajia.

Molemmat pelit löytyvät Armor Gamesin sivuilta:

Gemcraft löytyy myös Kongregatesta:

Molempia pelejä voi suositella lämpimästi kaikille tower defence -genren ystäville.

Kingdom Rush

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit