Dark Water

Joulusta selvittyämme oli varaa kauhisteluun. Katsottavaksi valikoitui Dark Water jenkkiversiona. Alkuperäinen japanilainen nauttii täällä suosiota, eikä uusintaversio yllättäen pystynyt todellakaan samaan.

Ihan oli miellyttävän rähjäistä ympäristöä saatu tähänkin, todellakin upea vuokrakämppä. Kosteusvaurioteema oli kenties jopa alkuperäistäkin tehokkaammin mukana. Valitettavasti tarinassa oli muuten painotettu huoltajuusriitaa kauhuteeman kustannuksella, jopa niin paljon, että en kutsuisi Dark Wateria edes kauhuelokuvaksi. Psykologista draamaa kyllä riitti, mutta varsinainen kauhu ja säikytteli jäi vähemmälle.

Ihan kelpo suoritus, mutta ei nyt kuitenkaan ihan tarpeeksi hyvä. Alkuperäinen on syystäkin saanut IMDB:ssä selvästi paremman keskiarvon.

Jouluohjelmaa

Tänä vuonna vietämme ensimmäistä kertaa joulua ihan kahdestaan. Noh, käydään sentään Johannan vanhempia katsomassa, mutta vasta joulupäivänä. Aatto ollaan kahdestaan, se on uutta ja erikoista. Jouluruoatkin kehitetään itse, joten perinteitä luodaan – mitä otetaan mukaan ja mitä ei.

Aika perinteisillä linjoilla mennään. Kinkku on, pieni parikiloinen vain, samoin laatikot ja Johannalle rakkaat salaatit. Eilen vietettiin pikkujoulua dippailemalla kasviksia, syömällä joulutorttuja ja juomalla glögiä. Aloitimme myös kolmipäiväisen Taru sormusten herrasta -leffaputken; ehkä siitäkin tulee jouluperinne?

Yksi jouluperinne on joulukukka, Amaryllis (linkki johtaa Hippeastrumiin, koska oikea Amaryllis on eri kukka). Melko kallis kasvi tuottaa iloa pitkään, kun sen valitsee hyvin eli ottaa kaksivartisen, jossa vasta toinen varsi on puhjennut kukkaan.

Joulukuusikin tulee perjantaina. Se on pullokuusi. Käsite on, yllättävää kyllä, kaikille ihan vieras (edes Google ei tunnista sitä). Mikä siinä on niin vaikeaa? Pullokuusi on niin pieni kuusi, että se mahtuu pulloon. Söpö pikkukuusi on siis luvassa ja siihen vähän koristeita. Kuusenkarkeissa kahdesta kilpailevasta perinteestä (Julia-karkit vastaan Brunbergin tryffelit) mentiin minun perinteeni eli sinihopeisten Brunbergien linjalla; kuusesta tulee muutenkin sinihopeinen.

Sellaista siis joulu täällä.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Nordea.fi: Suorittakaa tarkistusta valittomasti.

Tältä näyttää se paljon puhuttu Nordean nimissä tehty phishing-yritys. Ei taida olla juurikaan vaaraa, että tähän joku haksahtaisi. Klikattavaa osoitettakaan ei ole naamioitu osoittamaan Nordean palvelimelle. Sinänsä linkin takaa avautuva lomake on melkoinen! Siinä nimittäin kysytään käyttäjänumero, neljä seuraavaa vapaata numeroa ja kaikki kirjaimelliset varmistusnumerot. Hyvä yritys… Toivoen ymmärtämykseen ja kannatukseen Teidänkin puoleltanne, juu.

Arvoisa Onlina-Banking jarjestelman kayttaja.

Tilien tarkistuksen yhteydessa pyydamme Teidat, vahvistamaan Teidan tilin tietoja ja kooditaulukkoja. Tarkistuksen yhteydessa pyydamme Teidat tayttamaan tilin tarkastuksen taulukon. Tassa taulukossa on tietojen kysely tilille paasya varten, tilin laji ja salasanantaulukon ja Payment Confirmation Codes-taulukon tiedot.

Pyydamme tayttamaan tietoja huolellisesti, koska virhe jopa yhdessa kentassa voisi aiheuttaa tilin lukitusta, tilin avaamisen ja kayton seikkojen selvittamista. Lomakkeessa annetaan ohjeita kenttien tayttamiseksi.

http://[IP-osoite saksittu pois]:8081/nsp/engine/usecase=menu//command=openmenu/logon_topnavigation_view&fpid=[ruma merkkijono poistettu]

HUOM! Tama tarkistus suoritetaan ainoastaan asiakkaidemme turvallisuude! n tason turvaamiseksi.

Toivoen ymmartamykseen ja kannatukseen Teidan puolelta.

Kunnioittaen,

Hallinto

Julkaistu
Kategoria(t): Typeryys

Puruleluna vallankahva

Vahtikoira on aloittanut räksyttämisensä valtaapitäville. Kansalaisvaikuttamiseen ja politiikkaan keskittynyt ryhmäblogi on erittäin tervetullut uutuus. Tämä lähti tilaukseen heti.