Kulttuuri – Sivu 101 – Elämä ja mielipiteet

Katsaus tämänhetkiseen

Olen toiseksi viimeistä päivää töissä. Huomenna on viimeiset neljä tuntia. Minulle jää yli kymmenen käyttämätöntä ylityötuntia – ei liene toivoa saada noista rahallista korvausta, mutta onneksi tuntien kerääminen ei ole ollut suuren tuskan takana. Tiskillä päivystäminen vain on sellaista: töihin pitää tulla hieman etuajassa ja pois pääsee aina jonkun minuutin myöhässä. Varsinkin jos on iltavuorossa kirjaston sulkemisaikaan, silloin saa usein odotella vartinkin, että viimeiset asiakkaat saadaan pihalle. Noista kertyy nopeasti useita tunteja ilman sen kummempaa yrittämistä. Pois töistä ei voi olla.

Ihmettelen vain, millä minun jättämäni 20 päivystystuntia viikossa aiotaan korvata. Onneksi Johanna jatkaa kirjastolla ja voin ihmetellä asiaa ensi viikon tuntilistoista. Kuka on se onnekas? Toivottavasti kirjastolta löytyy vielä jatkossa töitä.

Pelipuolelta mainittakoon, että laajensin lautapelirintamalla yhteistyökuvioitani liike-elämän edustajien kanssa. Suomalaisia lautapelijulkaisijoita pitää kehua – ymmärrystä ja yhteistyöhalua löytyy. Tilannetta auttaa tietysti sekin, että lautapelejä ei juuri lehdissä arvioida. Mielenkiintoa arvostelukappaleita pyytävää harrastelijaa kohtaan löytyy enemmän kuin vaikkapa levy-yhtiöiden puolella.

Konsolipuolella kuuminta uutta on ollut Nintendo DS. Impulsiivisesti ostettu laite on osoittautunut jo nyt hyväksi hankinnaksi. Puzzlepelit Zoo Keeper ja Polarium ovat kummatkin ehdottoman suositeltavia genren ystäville. Nintendo DS kulkee suuresta koostaan huolimatta ihan kätevästi mukana ja kosketusnäyttö sopii puzzlepeleihin todella hyvin.

Supersankareita

Ihmeperhe oli odotettua parempi. Perheenjäsenten supervoimat vain jaksavat huvittaa surullisella tavalla edelleen: isä on supervahva, äiti superjoustava, poika salamannopea ja tytär näkymätön… Mielenkiintoisia valintoja, mutta elokuva toimi mainiosti. Hyvä ja vauhdikas (joskin paikoin vähän ilmeinen) juoni kantoi koko elokuvan ajan ja todella näyttävä graafinen suunnittelu viihdytti koko ajan. Elokuva oli yhtä tyylitajun juhlaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille animaatioleffojen ystäville.

Sky Captain and the World of Tomorrow oli hieman toisenlainen tietokoneanimaation taidonnäyte. Kokonaan bluescreeniä vasten kuvattu elokuva tavoitti hakemansa tyylin näyttävästi, mutta lopputulos oli jotenkin … vieraannuttava? Outo kuitenkin. Samalla jälki oli perin omaperäistä, mutta jotenkin ehkä kuitenkin liian outoa. Elokuvassa oli paljon hyvin klassisia ja vanhanaikaisia elementtejä, juonessa ja tyylissä, lopputuloksesta on aika vaikea saada otetta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta ei sittenkään mikään huippuleffa, enemmän kiinnostava kuriositeetti.

Ring 2

Nyt on nähty Ring 2 ja idiootteja. Että terveiset vaan kahdelle keskustelukerholle meidän takanamme, en tiedä kumpi oli pahempi, kikattavat teinitytöt vai Johannan penkkiä potkineet miehet, jotka eivät pitäneet elokuvasta. Grr. Pitänee jatkossa keskittyä käymään elokuvissa sellaisiin aikoihin, että muita katsojia on mahdollisimman vähän. Plevnan ykkössaliin mahtuu yksinkertaisesti liian monta elokuvakokemusta häiritsevää pälliä.

Elokuva oli kuitenkin ihan ok. Alkuperäinen Ringu 2 oli kummallinen sekavuus, tässä pysyi sentään kärryillä koko elokuvan ajan. Yhtä kauhistuttava kuin edeltäjänsä Ring 2 ei missään nimessä ollut, mutta kehitteli kuitenkin edellisen elokuvan aiheita eteenpäin. Aikaisempiin tapahtumiin palattiin ja kehittipä elokuva loppuun vielä aika raskastakin tavaraa – en kerro mitä, niin ette spoilaannu.

Elokuvassa Rachel ja Aidan ovat muuttaneet pakoon kauhistuttavia tapahtumia, jotka tietysti seuraavat perässä. Mielenkiintoista sinänsä, että Yhdysvaltojen kokoisessa isossa maassa Rachel päättää paeta jopa kahden tunnin ajomatkan päähän… Ratkaisulla on tietysti elokuvallinen merkityksensä, sillä nyt voidaan poiketa edellisen elokuvan tapahtumapaikoilla kätevästi.

Ring 2 on ihan kelpo elokuva, jolla on hetkensä. Kauhutunnelmissa ja muussakin jäädään kuitenkin ykkösosan varjoon. Se tuskin ketään yllättää.

Ja pliis! Jos menet katsomaan jatko-osaa kaverisi kanssa, joka ei ole nähnyt ensimmäistä osaa, kerro ykkösosan juoni jo etukäteen, eikä vasta teatterissa.

Ihastus

En olekaan ihan vähään aikaan hullaantunut johonkin bändiin oikein perusteellisesti. Tässä kohtaa Miikka Ryytty saa sanoa ”told you so”, olen nimittäin ihastunut Placeboon. Ensin viattomasti yksi biisi, The Bitter End, sitten Johannan ostama Once More With Feeling -sinkkukokoelma… Placebon hittibiiseille ei vain voinut mitään, joten pakkohan sitä oli hankkia kaikki levytkin, ihan pakko. Perhana.

Paha pukki, Onnen varjot

Lauantai-iltana katselimme Pahan pukin, hieman joulun jälkeen, mutta minkäs teet – elokuvassakin oli niin kesäisiä joulukohtauksia, joten maaliskuu sopii tälle jouluelokuvalle hienosti. Mitään aivan perinteisintä joulusiirappia Paha pukki ei muutenkaan ole, sillä tämä komedia jos mikä nojaa alatyylisyyteen. Billy Bob Thornton esiintyy joulupukkina ja syö, juo ja sekstaa minkä ehtii. Elokuvassa myös kiroillaan varsin reippaaseen tahtiin, fuck lausutaan yli kerran minuutissa. Että sellainen jouluelokuva. Tarinalla on kuitenkin omanlaisensa onnellinen loppu ja mikäli alatyylisyys viihdyttää, elokuva on ihan hauskaa katsottavaa.

Sunnuntaina kävimme teatterissa katsomassa kotimaista, Onnen varjot oli mainio. Tiina Lymi on aina yhtä loistava. Nicke Lignell taas ei – mies näyttää ihan Jim Carreylta, mutta näyttelijänlahjat ovat vähän eri tasoa. Elokuvassa pyöriteltiin lapsettomuutta monelta kantilta, lapsettomuudesta kärsivän päähenkilön tarina kantoi hyvin läpi koko elokuvan. Perusvireeltään varsin traaginen elokuva oli onneksi siinä määrin hauska ja lämminhenkinen, ettei katsominen ollut yhtä tragediaa. Perushyvää kotimaista elokuvaa, kuuluu arvio. Suositeltavaa, etenkin jos aihe kiinnostaa.

Ennen Onnen varjoja mainostettiin Bill Murrayn tähdittämään Life Aquaticia. Moby Dickiä Jacques Cousteauhun naittava komedia vaikuttaa varsin lupaavalta. Odotamme mielenkiinnolla.