Mysteeri: Amurin noita (Tampere)

Amurissa liikkuu kummia huhuja Tampereen viimeaikaiseen rikosaaltoon liittyen. Ihmiset vailla rikostaustaa tekevät rikoksia ja kaduilla kuiskitaan, että kaiken takana on Amurin noita. Mistä on kyse?

  • Mitä: Amurin noita Mysteerillä
  • Milloin: la 7.7.2018
  • Kenen kanssa: Die Kühe eli Nooa ja Aapo
  • Tulos: ulos 58.04, noin neljä vihjettä
  • Arvio: Tampereen parhaita!

Tiukille meni ajan kanssa, kevyttä paniikkia oli loppua kohden, mutta lopulta uloskäynti onnistui ennen ajan loppumista. Ennätysaikoja ei hätyytelty, mutta kun huoneen ulospääsyprosentti kolmen hengen joukkueilla on niinkin suuri kuin 15 %, lienee syytä pitää ylipäänsä ulos pääsemistä voittona.

Huone nousee listoillani parhaaksi tähän asti pelaamistani. Huoneessa oli toki perinteisiä lukkoja ja muita tavanomaisia pulmia, mutta monta hienoa, ennennäkemätöntä pulmaa, joissa sai käyttää aistejaan monipuolisesti. Joukkoon mahtui useampikin edukseen erottuva pulma.

Huone oli sisustettu tyylikkäästi ja teemaan sopivasti. Huone oli selvästi kiinnostavampi ja vahvempiteemaisempi kuin Mysteerin vanhempi Siirin piina, joten selvästi kehitystä on siinä suhteessa tapahtunut.

Mikäli kaipaat pakohuoneelta haasteita, Amurin noita tarjoaa tiukasti tekemistä. Kolme pelaajaa on ehdoton minimipelaajamäärä tälle, neljällekin riittää kyllä mukavasti tekemistä (neljällä pelaajalla ulospääsyprosentti nousee jopa 20 prosenttiin). Ihan ensikertalaisten kannattaa kokeilla helpompia huoneita ensin.

Amurin noita

Getaway: Idmanin piilopirtti (Tampere)

Nils Idmanin kavallusjuttu on Tampereen historian merkittävimpiä rikostapauksia. Ei siis ihme, että se on houkutellut pakohuoneen aiheena. Hämeenkyröstä löytyneessä Idmanin käyttämässä piilopirtissä on vielä viimeinen tilaisuus penkoa, josko jotain löytyisi…

  • Mitä: Idmanin piilopirtti Getawaylla
  • Milloin: ke 27.6.2018
  • Kenen kanssa: lapset
  • Tulos: ulos 44.20, noin neljä vihjettä
  • Arvio: kannattaa käydä

Getawayn toimitilat ovat jo lähtökohtaisesti edustavat: silmiin osuu heti vastaanottotiski ja sen tulostaulu, josta näkee jokaisen huoneen ulospääsyprosentit ja kolme parasta aikaa. Arvostan, tämä on tietoa, jonka haluaisin jokaisesta pakohuoneesta nähdä.

Itse huone on siivosti sisustettu, jopa tunnelmallinen. Ihan niin perinpohjaista kalustus ei ole kuin Room Escapen piilopirtissä, mutta taso on silti vähintäänkin riittävä.

Pulmat ovat aika perinteisiä numero-, sana- ja suuntalukkoja, joiden ohjeita saa sitten metsästellä huoneesta, mutta jokunen omaperäisempikin viritys on mukana. Tällä kertaa mitään kovin kaukaa haettuja pulmia ei ole, kaikki saamamme vihjeet olivat vain vinkkejä jutuista, joita emme olleet huomanneet. Systemaattista paikkojen tutkimista pitäisi siis vielä kehittää, samoin jo löytyneiden mutta vielä käyttämättömien ratkaisuesineiden pitämistä mielessä.

Idmanin piilopirtti

Room Escape: The Secret Cabin (Tampere)

Tampereen Room Escapen tilat ovat keskittyneet nyt Finlaysonille. Keskustorin toimipiste lakkautettiin ja siinä sivussa meni pari peliä, joita en ehtinyt pelata. Sitä ei kuitenkaan murehdita, vaan katsotaan uusia pelejä kohden.

  • Mitä: The Secret Cabin Tampereen TR9:n Room Escapessa
  • Milloin: to 14.6.2018
  • Kenen kanssa: lapset
  • Tulos: ulos noin 57 minuutissa noin viidellä vihjeellä
  • Arvio: kannattaa käydä

Tulihan tästä mieleen Out of Mars, useammassakin mielessä. Kuten Out of Mars, huone on pätevästi sisustettu: kun sisään astuu, se tosiaan näyttää piilopirtiltä. Toinen yhtäläisyys oli ratkaisemisen vaikeus. Tässäkin kohtaa jäätiin jumiin useampaankin kohtaan.

Ehkäpä noloin jumitus tuli heti alussa. Pirtin ovi kun on lukittu, avaimesta oli joku haju, mutta se miten avaimeen pääsee käsiksi vaatikin sitten kymmenen minuuttia pähkäilyä ja vihjeen. Alkutila on vieläpä aika pieni ja autio, eli liikkuvia osia on vähän.

No, nämä ovat näitä, aina ei voi hätyytellä ennätysaikoja ja välillä ajatus kulkee huoneenlaatijan kanssa niin eri radoilla, että ongelmia tulee. Tähän huoneeseen sellaisia pulmia mahtui muutama. Sinänsä tämä ei taida olla erityisen vaikea huone, ainakin väittivät vaivattomasti läpäisemäämme The Detentionia paljon vaikeammaksi.

Loppua kohden tuli vähän paniikki ja parissa kohtaa meni vähän hutiloimiseksi. Ehkäpä tästä otamme opiksemme sen, että järjestelmällisyydestä ei pidä tinkiä, vaikka aikapaine niskassa hönkisikin.

Room Escape: Secret Cabin

Raparperipiimäkakku

Aamulehdessä oli to 1.6.2018 oikein oivallinen raparperipiimäkakun ohje. Kakku on helppo tehdä, eikä vaadi juuri vaivannäköä. Reseptistä saa vaivattomasti laktoosittoman ja se on munaton.

  • 50 g voita
  • 5 dl piimää
  • 5 dl jauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl ruokasoodaa
  • ½ l raparperia
  • 1 dl muscovadosokeria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele noin 26-senttisen irtopohjavuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi.

Sulata voi, anna vähän jäähtyä ja sekoita piimän joukkoon.

Sekoita kaikki jauhomaiset ainekset keskenään ja lisää sitten piimän joukkoon. Sokeria voi huoletta vähentää; desillä sokeria tulee oikein hyvä.

Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Pilko raparperit taikinan joukkoon ja ripottele päälle muscovadosokeri. Jos ei löydy muscovadoa, improvisoi: esimerkiksi kookossokeri toimi ihan hyvin ja tavallinenkin toiminee ihan hyvin.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Raparperipiimäkakku

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Mysteeri: Siirin piina (Tampere)

Joululahjaksi annettu Mysteeri-lahjakortti tuotti mukavan pakohuonereissun, kun hiukan odotusten mukaisesti pääsin kolmanneksi porukkaan ratkomaan Siirin piinaa Tampereen Mysteerille.

  • Mitä: Siirin piina Tampereen Mysteerissä
  • Milloin: la 26.5.2018
  • Kenen kanssa: Team Ostrov eli Ville ja Kati
  • Tulos: ulos ajassa 32.47 ilman vihjeitä, neljänneksi paras aika
  • Arvio: kannattaa käydä

Siirin piina on Mysteerin vanhin huone, jota on kuulemma käynyt pelaamassa yli 1300 tiimiä vuosien varrella. Sitä makeampaa olikin tehdä neljänneksi paras aika tähän mennessä. Ennätysajasta ei jääty kuin vajaa kolme minuuttia.

Kolme oli aika lailla maksimimäärä pelaajia tähän peliin, sen verran pienessä opiskelijayksiössä Siiri asuu. Isommalla porukalla tulisi jo ahdasta. Nyt mahduttiin ihan mukavasti ja saatiin hyvin ratkottua pulmia: kaikille riitti hyvin tilaa etsiä, tutkia ja penkoa.

Aika peruskuvioita Siirin pulmat olivat,  joten ratkominenkin sujui joutuisasti. Mukana oli kuitenkin useampi sopivan oivaltava pulma, joiden ratkaisemisesta jäi hyvä mieli.

Joukkueen vihjetoiveet huomioitiin hyvin: sovimme, että pyydämme itse vihjeet, mutta meille saa ehdottaa vihjeen ottamista, jos näyttää että jumittaa. Se on mielestäni  paras linja. Tällä kertaa vihjeitä ei tarvittu, vaan huone eteni tasaisen varmaa tahtia.

Kalustus oli melko yksinkertaista, mutta kokonaisuus oli mielestäni aivan riittävän hyvin tehty ja Mysteerin huoneiden tapaan mukana oli pieni mysteerinpoikanen ratkottavasti varsinaisten pulmien lisäksi. Tähän kysymykseen saatiin myös vastaus, ilman suurempaa vaivannäköä.

Wihtorin vintin ja Siirin piinan perusteella aion kyllä käydä pelaamassa enemmänkin Mysteerin huoneita. Kehuivat Amurin noitaa vaikeaksi, joten ehkäpä Team Ostrov iskee siihen seuraavaksi. (Päivitys 8.7.2018: Amurin noita on käyty ratkaisemassa.)

Siirin piina