Bang Bang!

Kill Bill -soundtrackilla on Nancy Sinatran aivan upea tulkinta Sonny Bonon Bang Bang (My Baby Shot Me Down) -biisistä. Ennen soundtrackin ostamista hain biisin netistä ja ihmettelin, kun siitä oli saatavilla vain instrumentaaliversioita. Kaikki versiot olivat olevinaan soundtrack-levyltä peräisin, ja levyllä piti olla täydellinen versio.

Asia palasi kummittelemaan tänään, kun kuuntelin MP3-versiota biisistä koneella. Taaskaan ei kuulunut kuin kitaraa, vaikka biisin piti olla tallennettu suoraan cd:ltä. Olin vieläpä kuunnellut biisiä hyvillä mielin kannettavalla MP3-soittimellani. Arvelin, että biisi oli jotenkin jäänyt kovalevylle kummittelemaan ja rippasin sen uudestaan cd:ltä. Ei auttanut, edelleenkin Nancy Sinatra jäi uupumaan.

Nettisurffailu tuotti tulosta. Gorezonen foorumilta löytyi vastaus: vanha äänite on nauhoitettu stereoksi siten, että kitara on toisella kanavalla ja Nancy Sinatran laulu toisella. Koska tietokoneessamme on kiinni vain yksi kaiutin (stereoissa on toinen kanava rikki), jäivät laulut kuulumatta.

Ihmeellinen mysteeri, mutta niin vain sekin selvisi.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Sähköpostin jakaumaa

Opetin roskapostisuodattimeni (aina luotettava POPFile) erottamaan virukset muusta roskapostista. Virusroinaa tulee siinä määrin paljon, että alkoi kiinnostamaan, kuinka paljon sitä itse asiassa tulee.

Kymmenen päivän käytön aikana postia on satanut noin 3900 viestiä. Spämmiä on tästä 2800 viestiä eli 72 prosenttia. Viruksia on vajaa 500 viestiä, noin 13 prosenttia. Sekalaista bulkkipostia kymmenisen prosenttia eli 390 viestiä ja henkilökohtaista postia 205 viestiä eli reilut viisi prosenttia.

Viruspostia tulee siis aika paljon, noin 50 viestiä päivässä. Silkkaa spämmiä tulee melkein 300 viestiä päivässä! Postien lukeminen pinellä ei olekaan enää lainkaan niin hauskaa kuin ennen, kun suodatus tapahtuu vasta, kun haen viestit kotikoneelle.

On roskaposti kyllä melkoinen ongelma. Viruksistakin kertyy paljon liikennettä, kun viestit ovat keskimäärin noin 30 kilotavun kokoisia. Kymmenen päivän aikana viruspostia on siis satanut noin viisitoista megaa. Veikkaisin, että perinteinen spämmi voittaa silti, vaikka aika tasaista se voi kyllä olla.

Porkkanakakku

Paras Keittokirja osoittautui hintansa arvoiseksi. Perjantaina teimme nimittäin kirjan ohjeella porkkanakakkua, josta tuli erinomaisen hyvää.

Kannattaa ostaa kirja, kun sitä vielä saa. S-Marketeista ja Prismoista löytynee. Koska olen reilu ihminen, tässä on porkkanakakun ohje:

Porkkanakakun kuvan Kakkupohja

– 4 munaa

– 350 g porkkanaraastetta

– 2,25 dl öljyä

– 4,25 dl jauhoja

– 4,5 dl sokeria

– 1 tl leivinjauhetta

– 1 tl ruokasoodaa

– 1 tl suolaa

– 1 tl kanelia

Vatkaa munat, öljy ja porkkanaraaste kuohkeaksi sotkuksi. Sekoita jauhot keskenään ja kääntele taikinan sekaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa 50 minuuttia.

Kun kakku on paistunut, kumoa ja anna jäähtyä.

Kuorrutus

– 100 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)

– 45 g pehmeää voita

– 2 dl tomusokeria

– 1 tl vaniljasokeria

Vatkaa sekaisin ja levitä kakun päälle.

Kakkupohja on erinomainen, mutta kuorrutus oli ehkä vähän liiankin raskas. Käytimme voin sijasta Keijua, vaikuttaisiko se sitten. Seuraavalla kerralla on joka tapauksessa tarkoitus jättää kokeilun vuoksi voi vähemmälle.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Lohkolainauksen taustakuva

Säädin blogini ulkoasua. Isosisko – kuten järjestään kaikki Blogspot-käyttäjät viime aikoina – päivitti bloginsa ulkonäköä parempaan päin. Uudessa layoutissa on älyttömän hieno yksityiskohta, eli lainausmerkki lohkolainauksen taustakuvana. Se oli pakko nyysiä!

Tässä on lohkolainaus, hiphei.

Eipä ollut vaikea tehdä. Tyylitiedostoon piti vain tehdä seuraavanlainen lisäys:

blockquote {

background: url(kuvan url) no-repeat top left;

padding: 10px 0 0 20px;

}

Jo näyttää nätiltä.

Kill Bill: Vol. 2

Kill Bill, osa kaksi on nyt nähty. Tällä kertaa elokuvassa oli huomattavasti vähemmän toimintaa ja huomattavasti enemmän puhetta. Hyvä niin. Henkilöt olivat heti kiinnostavampia. Näpsäkkä dialogi lienee jonkinlainen Tarantino-tavaramerkki – noh, sitä kuultiin kyllä. Paikoin jutut olivat jopa hyviä.

Kill Billin toinen osa oli sekä humoristinen että vastenmielinen. Edellisen osan verenvuodatus oli pääasiassa huvittavan ylilyötyä, tällä kertaa mukana oli pari hyvinkin epämiellyttävää kohtausta. Elävältä hautaaminen ei ole koskaan kivaa, eikä ollut mukava kuunnella The Briden kädestä kuulunutta rutinaa kun mestarisoturi (sinänsä hilpeä tyyppi) sitä käsitteli.

Kokonaisuus on kenties parempi kuin osansa. Jotenkin tuntuu siltä, että jos kummankin osan parhaat puolet (ykkösen tyylin ja tiiviyden, kakkosen dialogin ja tarinan) yhdistäisi yhteen elokuvaan, tulos olisi erinomainen.