Turhauttavaa mustasukkaisuutta

Marianna Kurtto: Hellä leijona
Otava, 2021
362 s.

Marianna Kurton aiemmat romaanit ovat miellyttäneet: Tristania oli kiinnostava ja Seitsemäs piste vähän haastavampi, mutta silti kaunis. Niinpä tämä Hellä leijonakin kiinnosti, vaikka vähän erilaista lajityyppiä edustaakin. Ei siinä mitään – olenhan minä romanttisen viihteen parissa viihtynyt, hiljan esimerkiksi Niina Meron ja Nelli Hietalan kirjojen parissa.

Hellä leijona ei kuitenkaan onnistunut lunastamaan takakannen lupausta ”hykerryttävän viihdyttävästä”. Ei tosiaan! Ennemmin luonnehtisin ahdistavaksi ja tukalaksi. Kirja kertoo näytelmäkirjailija Anniinasta, joka kohtaa vakiokahvilassaan miehen, jonka kanssa suhde on alusta asti kulmikas, mutta kiehtova. Mies kuitenkin tekee katoamistemppuja.

Anniinan entinen mieskin – joka inspiroi Anniinan kirjoittamaan tuoreimman näytelmänsä Mieheni on paska – ilmaantuu kuvioihin. Seuraa paljon draamaa, soutamista ja huopaamista, kun Anniina säätää exänsä ja tämän uuden hankalan ihastuksen kanssa. Anniina on yksinkertaisesti ärsyttävä päähenkilö. Mustasukkainen kuin mikä, jatkuvasti murehtimassa että mikä on kun mies ei soita, ja sitten kun se soittaa, niin heti ollaan kimpussa naljailemassa ja piikittelemässä.

Luin Hellän leijonan väliin Liv Strömquistin tuoreimman, jossa niin ikään käsiteltiin rakkaussuhteita ja sehän keskusteli mielenkiintoisella tavalla tämän kirjan kanssa. Tässä näyttäytyy tavallaan juuri se, mistä Strömquist puhui: mies käyttää emotionaalista valtaa pitämällä etäisyyttä. Ja samalla sitten taas ei – kun pariskunta on yhdessä, mies onkin se, joka on enemmän tunteella mukana ja Anniina ottaa etäisyyttä.

Lopetus sentään oli sen verran oivallinen, että harkitsin hetken jo kolmatta tähteä. Mutta ei – kirja oli sen verran pitkä ja siinä määrin turhauttavaa vaellusta koko muulta mitaltaan, että en kyllä halua lopulta tätä erityisemmin suositella.

Marianna Kurton Hellä leijona

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Espanjalaista surutyötä

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
Otava, 2016
Suom. Tarja Härkönen
196 s.

Espanjalaisen Milena Busquetsin toinen romaani varsin huomaamattoman esikoisen jälkeen oli kansainvälinen menestys. Vanhan persialaisen erittäin yleispätevän elämänohjeen mukaan nimetty Tämäkin menee ohi on osin omaelämäkerrallinen romaani, joka kertoo nelikymppisen päähenkilön elämästä äidin kuoleman jälkeen.

Päähenkilö Blanca matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen perheen kesähuvilalle Cadaquésiin, merelliseen pikkukaupunkiin lähelle Ranskan rajaa. Siellä hän potee äitinsä menetystä ja myrskyisää suhdetta äitiinsä, samalla kun viettää kesäpäiviä lastensa ja ystäviensä kanssa ja öitä kahden ex-miehensä ja rakastajansa kanssa.

Meno on siis aistillista ja jopa riehakasta, vaikka taustalla velloo koko ajan syvä suru. Äiti on ollut erittäin vahva hahmo Blancan elämässä, jokainen asia kaupungissa tuo mieleen jotain äitiin liittyvää. Surussa on siis monenlaisia sävyjä. Siinä sivussa elämänjano ja seksuaalisuus ovat vahvasti mukana.

Blancan äiti on poissaoleva, tietysti, mutta samalla erittäin keskeinen hahmo kirjassa. Hänestä piirtyy mielenkiintoinen kuva, mielenkiintoisempi kuin Blancan ystävistä tai rakastajista, jotka jäävät aika pinnallisiksi. Blancan surusta ja elämästä tässä tietysti onkin kyse, kaikki muut hahmot ovat syystäkin statisteja.

Mielenkiintoinen, värikäs ja tunnelmaltaan kaikesta kuolemasta huolimatta kesäinen kirja – sopii siis mainiosti näin heinäkuun helteisiin.

Milena Busquetsin Tämäkin menee ohi

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Rasismista, traumoista ja hyväksikäytöstä

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Tammi, 2016
Suom. Kaijamari Sivill
180 s.

Toni Morrisonin viimeiseksi romaaniksi jäänyt Luoja lasta auttakoon on melko lyhyt romaani, jonka pääosassa on Bride, yönmusta kaunotar, joka tumma iho on kuitenkin vaaleanruskeammille vanhemmille kauhistus. Tyttären ihonväri ajaa vanhemmat eroon ja äidin ja tyttären välille syntyy ylittämätön kuilu.

Lapsuuden traumat ovatkin kirjan kantava teema. Bride on äitinsä traumatisoima, ja kirjassa esiintyy näin pieneksi kirjaksi varsin hurja määrä erilaista lasten hyväksikäyttöä ja traumatisointia. Sisältövaroitus lienee siis paikallaan: jos ei halua lukea lasten hyväksikäytöstä, tämä kirja kannattaa jättää väliin.

Bride saavuttaa huonosta lapsuudestaan huolimatta – tai kenties juuri näyttääkseen äidilleen – elämässään menestystä. Parisuhteen päättyminen suistaa Briden kuitenkin pois raiteiltaan. Bride yrittää epätoivoisesti korjata tekemiään vääryyksiä, mutta yritys päätyy katastrofiin. Tapahtumat saavat suorastaan melko epätodellisiä käänteitä, kun Bride lähtee etsimään hatkat ottanutta miesystäväänsä Bookeria, jolla hänelläkin on taustallaan omat lapsuuden traumansa.

Luoja lasta auttakoon on vähän kummallinen kirja. Sen käänteet ovat paikoin epäuskottavia ja henkilöt vähän yksiulotteisia. Ihan kelpo kertomus kyllä ja tarjoaa näkökulmia rasismiin ja traumatisoivan hyväksikäytön vaikutuksiin ihmisen myöhemmässä elämässä. Morrisonin tuotannosta löytyy kuitenkin parempiakin kirjoja.

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Essee misandriasta

Pauline Harmange: Miksi vihaan miehiä
S&S, 2021
Suom. Saana Rusi
76 s.

Kuinkakohan suuren kohun tämä Pauline Harmangen pamfletti olisi saanut aikaan, jos Ranskan tasa-arvoministeriön neuvonantaja ei olisi vaatinut sen vetämistä pois myynnistä? Mikäpä vetäisi huomiota kirjan puoleen sen tehokkaammin. Ajatus kirjan kieltämisestä on tietysti lähinnä pöyristyttävä.

Perinteinen feministinen tapa katsella asioita on kääntää sukupuoliroolit päin vastoin ja tuumia sitten, miltä asiat siinä valossa näyttävät. Ilmeistä tietysti on, että vastaavasti naisten vihaamista käsittelevä kirja saisi toisenlaisen vastaanoton, mutta yhtä ilmeistä on, että naisviha ja miesviha eivät millään mittapuulla ole symmetrisiä ilmiöitä: esimerkiksi vuonna 2017 pari- ja lähisuhdeväkivallan aikuisista uhreista 76,3 prosenttia oli naisia ja tekijöistä noin 80 prosenttia oli miehiä.

Ei siis ihme, jos pistää vihaksi, ja nimenomaan miehiä kohtaan. Ja niin, #notallmen, mutta samaan aikaan naisten ahdistelijat ovat kuitenkin käytännössä aina miehiä ja siten ajattelutapa, jossa jokainen mies on lähtökohtaisesti epäilyttävä ja mahdollinen ahdistelija on yhtä aikaa surullinen ja täysin ymmärrettävä. Miehenä, joka pitää naisia täysivaltaisina kaikkia ihmisoikeuksia nauttivina ihmisinä, tilanne on inhottava. En haluaisi tulla niputetuksi samaan ryhmään naisia vihaavien miesten kanssa, mutta ymmärrän, jos joku nainen ei aina jaksa erotella.

Asia siis hyvä, entäs itse teos? No, kohupamfletti, siis melkoisen pieni lipari, reilut 60 sivua isoa pränttiä pienillä sivuilla. Käytännössä tämä on siis yksittäinen essee, jonka ympärille olisi voinut kirjoitella vaikkapa kokonaisen esseekokoelman. Tahtoo siis sanoa, ettei tämä kyllä mitenkään ole 25 € hinnan arvoinen.

Kieltämistä ajatellen kannattaa myös muistaa, että kyseessä ei ole mistään virallisesta julkilausumasta, vaan yhden ranskalaisen bloggaajan näkökulmasta. Sellaisena tämä ei ole mitään ainutlaatuisen erikoista ajattelua, kunhan ihan sujuva ja vetävä vihanpurkaus, joka epäilemättä lämmittää ja koskettaa naislukijoita, jotka eivät ole vastaavankaltaista tekstiä aiemmin lukeneet.

Jos räväkkä otsikko ja kaikki kohu saa jonkun miehen tarttumaan teokseen, lukemaan ja valaistumaan, mikäpä siinä, mutta valmiiksi feministeille tässä on kovin vähän uutta. Vastaavan tasoisia tekstejä lienevät aihetta sivuavat blogit pullollaan. Teoksen ajattelua ei muutenkaan kannata lähteä johtamaan kovin paljon pidemmälle intersektionaalisen feminismin puolelle, tämä on hyvin pitkälti valkoisten keskiluokkaisten naisten feminismiä tämä.

Kaikkien naisten kannattaa kuitenkin muistaa se, mistä Harmange muistuttaa: aina epävarmuuden iskiessä kysy itseltäsi, mitä keskinkertainen mies tekisi? Kun luottaa yhtä vankkumatta itseensä kuin keskinkertainen valkoinen mies, pääsee elämässään pitkälle!

Pauline Harmangen Miksi vihaan miehiä

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Merkittävien kirjojen äärellä

Saara Turunen ja Petra Maisonen (toim.): Suurteoksia
Tammi, 2021
304 s.

Kirjailijat ovat intohimoisia kirjojen suhteen. Omista teoksista puhuminen ei aina kiinnosta tai ole kiinnostavaa, joten siksi on mielenkiintoista, että Suurteoksia-kirjassa kirjailija Saara Turunen ja Tammen kustannuspäällikkö Petra Maisonen ovat saaneet joukon kirjailijoita puhumaan itselleen merkityksellisistä muiden kirjoittamista kirjoista.

Kirjan taustalla on myös Saara Turusen ärtymystä usein esiteltyjä kirjalistoja ja perinteistä klassikkokaanonia kohtaan. Tässä antologiassa kaikki mukana olevat kirjailijat ovat naisia ja samoin esiteltävien kirjojen kirjoittajat. Se ei liene sattumaa, eikä lähtökohtana ihan täysin ongelmaton, mutta niin paljon perinteisestä kaanonista on miehiä kehumassa toisten miesten kirjoja, joten tämä sallittakoon – etenkin kun Suurteoksia lukiessa ei tule lainkaan olo kiintiöiden äärellä olemisesta, vaan siitä, kuinka kiinnostavat kirjoittajat kertovat itselleen merkityksellisistä kirjoista. Kirjan nimi on yhtä kaikki herkullisen uhmakas.

Kuten odottaa saattaa, useampi kirjoista herätti akuuttia kirjastovaraustarvetta. Marlen Haushoferin Seinä lienee saanut kirjoista kaikista eniten nostetta, sen verran kiinnostavasti Malin Kivelä siitä kirjoittaa ja sen verran tyystin unohdettu se on ollut. Harmillisesti koko Piki-kirjastojen alueella Seinää on yksi kappale Sastamalassa… Jo heti ensimmäinen teksti, Anna Kortelaisen kirjoitus A. S. Byattin Riivauksesta on kiehtova.

Monissa teksteissä on paljon henkilökohtaista, kirjat toisaan nivoutuvat ihmisten elämään monin tavoin. Henkilökohtaisuus on tässä hyve ja tekee näistä kirjoituksista kiinnostavia. Ne eivät ole vain kirjasuosituksia, eivätkä ne ole mikään yleinen totuus hyvästä kirjallisuudesta. Ne ovat kuvauksia kirjoista, jotka ovat koskettaneet lukijoidensa elämää vahvasti, syystä tai toisesta, ja sellainen merkityksellisyys on hyvää ja tärkeää.

Saara Turusen ja Petra Maisosen Suurteoksia

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat