Kirjakuvastot kevät 2021: Atena, S&S, Aula & Co, Docendo, Gaudeamus, Aviador

Atena

Atenan kuvasto on E-Julkaisussa.

Kaisa Pulakan Kurittomat kuvatataan valoisaksi tietokirjaksi naisteen kohdistuneiden asenteiden synkästä kulttuurihistoriasta. Kuulostaa hyvältä.

Kati Reijosen Vastustamaton on tietokirja vastustamisesta eli resistenssistä, eli siitä, miksi asioita torjutaan ja miksi asioille antautuminen on parempaa. Tämä tuntuisi nivoutuvan jossain määrin mindfulness-harjoituksiini, joten tutustutaan.

S&S

S&S:n kuvasto on Issuussa.

Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on raaka kasvukertomus Amerikan takamailta, vietnamilais-amerikkalaiselta kirjoittajalta. Maskuliinisuuden kipukohtien käsittelyä, eli kiinnostaa.

Tibor Noé Kissin Inkognito on sekin kasvutarina ja kaapistatulokertomus, omaelämäkerrallinen teos, joka käsittelee transsukupuolisuutta. Tiedän aiheesta vähän, joten aika valaistua.

Kevyempääkin välillä: Eva Frantzin dekkarit ovat maistuneet, joten tähän mennessä suomeksi julkaisematon Frantzin esikoisteos Suvisaari kiinnostaa. Myös lastenkirja Yön kuningatar saattaisi maistua tyttärelle.

Irene Vallejon Papyrus on tietokirja kirjan historiasta. En voi sanoa, etteikö aihe kiinnostaisi.

JJ Bolan Naamiotta-kirjaa kuvataan ”teräväksi vapautumisoppaaksi miehille”. Maskuliinisuuden käsittely kiinnostaa, joten harkitaan.

Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö uneksii on ajankohtainen nuortenkirjaklassikko, jota voisi kokeilla luetettavaksi lapsilla.

Aula & Co

Aulan kuvasto on Issuussa.

David Sinclairin ja Matthew Laplanten Elinkaari lupaa kertoa uusinta tietoa vanhenemisen biologiasta ja mikrobiologiasta.

Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme on kuvaus torinolaisesta perheestä Mussolinin ajan Italiassa, merkittävän italialaiskirjailijan 1960-luvulla ilmestynyt pääteos.

Ge Fein Näkymättömyysviitta on kiinalainen kirja miehestä, joka tienaa rahansa tekemällä huippulaatuista äänentoistoa. Kuulostaa sopivan omituiselta.

Jan Erolan toimittama Kevät ilman kosketusta on kokoelma eroottisia novelleja, mutta tekijäkaarti on sellainen, että mielenkiinto herää.

Matt Haigin Eevin eläinmaailma kuulostaisi tyttärelleni sopivalta kirjalta.

Docendo / CrimeTime

Docendon kuvasto löytyy Issuusta.

Eliot Higginsin Me olemme Bellingcat kertoo Bellingcat-ryhmän toiminnasta. Tämän porukan edesottamuksiin törmää aina silloin tällöin ja aina yhtä mielenkiintoisissa yhteyksissä.

Gaudeamus

Gaudeamus on myös Issuusta.

Juho Kuorikosken Pelien Suomi luotaa kotimaista pelialaa. Valitettavasti vain videopelejä, veikkaan, mutta kiinnostaa silti.

Raisa Maria Toivon ja Riikka Miettisen toimittama Varhaismodernin yhteiskunnan historia vaikuttaa mielenkiintoiselta historiankirjalta.

Suvi Keskisen, Minna Seikkulan ja Faith Mkweshan toimittama Rasismi, valta ja vastarinta käsittelee rodullistamista, valkoisuutta ja koloniaalisuutta Suomessa. Herättänee ajatuksia.

Martina Reuterin toimittama Miesvaltaa murtamassa taas on kokoelma varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia.

Aviador

Aviadorin kuvasto on Issuussa.

Louise Glückin Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä on vuoden 2020 kirjallisuuden nobelistin esseekokoelma.

Aura Sevónin esikoisteos Okulovulva on todennäköisesti joko kiehtova tai sitten aivan sietämätön. Ehkäpä kokeilen.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Teos, Avain, Into, Art House, Kosmos, WSOY, Tammi, Gummerus

Teos

Issuusta löytyy.

Marjo Niemen Kuuleminen keikkuu rajalla. En tiedä, minkä verran kiinnostaa, ”kuinka verrattain tavallinen, hyvinvoiva, keskiluokkainen ihminen meuhkaa, tunnustaa, järkeilee ja maanittelee ollakseen… jotain”, mutta toisaalta Niemen kerronnan kehuminen ”ylivertaiseksi” herättää pienen mielenkiinnon hivenen. Ehkä siis tarkistetaan lähemmin.

Leena Krohn on pitkän linjan tekijä ja yksi maailman tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita. Olen lukenut Krohnilta yhtä jos toista, vaihtelevin seurauksin, mutta esseekokoelma Mitä en koskaan oppinut vaikuttaa hyvältä. Ylipäänsä elämänkokemusta keränneitä naisia sietäisi kuunnella enemmän.

Yleensä en keittokirjoille syty, mutta Marjo Sekin ja Heikki Valkaman Okazu – japanilaista kasvisruokaa herättää mielenkiintoa ja halun nähdä, millaista on buddhalainen temppeliruokaperinne suomalaisittain tulkittuna. Tekijät ovat ainakin päteviä Japanin-tuntijoita.

Avain

Issuusta löytyy.

”Opi ohjelmistotestausta hauskalla tavalla, lukemalla tarinoita lohikäärmeistä ja ritareista”. Tämä on sen verran monella tasolla huikea aloitus kuvaukselle, että pakkohan tähän on tutustua. Kyseessä on siis Kari Kakkosen Dragons Out!. Ehkä saan lapset tekemään ohjelmistotestausta, ettei minun tarvitse tehdä sitä itse.

Into

Issuusta löytyy.

Reetta Huttusen ja Salla Nazarenkon Miten käy ihmisen ilman antibiootteja? voi olla vähän liiankin pelottava juttu, mutta aihe kyllä kiinnostaa.

Art House

Issuusta löytyy (etsin katalogeja itse asiassa lähinnä hakemalla Issuusta ”kevät 2021).

”Tuntia ja neljäätoista minuuttia myöhemmin kana on jäänyt jyrän alle (ja kuollut), Rex on kirottu ja Rexin huoneessa kummittelee villieläimiä.” Myyty! Aaron Reynoldsin Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet lähtee tilaukseen, veikkaan että voisi lasten (ja minun) huumorintajuun istua.

Adam Kayn ensimmäinen lapsille suunnattu kirja Kayn anatomia vaikuttaisi siltä, että tyttäreni pitää tästä hyvin suurella todennäköisyydellä.

Kosmos

Kas, Issuusta löytyy. Kosmos on ollut pienistä kustantamoista kiinnostavimpia ja onnistuu nytkin julkaisemaan monia tutustumisen arvoisia kirjoja.

Akwaeke Emezin Vivek Ojin kuolema on nigerialainen bestselleri ja ylittää vaivatta kiinnostavuuskynnyksen aiheensa ja taustansa puolesta, ylipäänsä afrikkalaista käännöskirjallisuutta ilmestyy niin vähän.

En ole lukenut Simone de Beauvoirilta mitään. Nyt ensimmäistä kertaa julkaistava vuonna 1954 kirjoitettu Erottamattomat voisi vaikka olla ensimmäinen.

Painotan lukemisessani naisia, mutta on aiheita, joista miesnäkökulma on paikallaan. Yksi niistä on maskuliinisuus ja miehenä oleminen ja siihen Jani Toivolan Rakkaudesta saattaisi tuoda mielenkiintoisia näkökulmia.

Nina Gimishanovan Tatko pääsee tutustumislistalle ihan bulgarialaisuuttaan. Maahaastelistaltani puuttuu vielä Bulgaria, joten tilaisuuteen on tartuttava.

Suvi Auvisen esseekokoelma Kaltainen valmiste on esseitä kiinnostavista aiheista mielenkiintoiselta kirjoittajalta, joten tottahan toki tämä luetaan.

WSOY

Issuusta löytyy, 140-sivuisena melkoisesti luettavaa!

Hanna Weseliuksen esikoisromaani Alma oli vaikuttava, joten uusi Sateenkaariportaat pääsee listalle, etenkin kun aihepiiri vaikuttaa kiinnostavalta: miehen roolit, naisviha, ääriliikkeet.

Marianna Kurton Seitsemäs piste pääsee sekin listalle edellisen kirjan (Tristania) meriiteillä. Kurtto on sitä paitsi oivallinen suomentaja.

Suhteeni autofiktioon on kiperä, mutta Katri Naukarin Yhden puun tuho kiinnostaa autofiktioluonnehdinnoista huolimatta.

Pidin Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? -kirjasta, joten Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? pääsee luettavaksi; sen jälkeen sitten jotain Joenpellon omasta tuotannosta.

Leïla Slimanin Toisten maa voisi olla mielenkiintoinen, Slimanin aikaisempi tuotanto ainakin on toiminut aivan riittävän hyvin.

Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät on argentiinalainen bestseller, joka on ”poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkemaa sukupolvikirjallisuutta”. Myyty.

Avi Loebin Elämää avaruudessa filosofoi mahdollisuudesta, ettei Maa ole ainut planeetta, jossa on elämää. Mikseipä tällaista pohdintaa lukisi kirjan verran.

Elise Gravelin Olga ja täystuhot on varmasti tyttäreni makuun.

Liane Moriartyjä en ole itse juuri lukenut, mutta Viimeinen vuosipäivä menee tilaukseen vaimon tsekattavaksi.

Tammi

Issuusta löytyy.

Kansikuvan Saara Turunen kiinnostaa uudella romaanillaan Järjettömiä asioita.

Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia on kokoelma, jossa 20 suomalaiskirjailijaa esittelee kirjallisuuden merkkiteoksia. Kun toimittajana on Turunen, joka on kirjassaan haastanut miehistä kirjallisuuden kaanonia, on odotettavissa jotain muuta kuin tunkkaista kaanonin pönkitystä.

Stephen Kingin Mitä enemmän verta ei minua houkuttele, mutta perhepiiristä löytyy sen verran Kingin ystäviä, että tilataan.

Elizabeth Stroutin Olive, taas tuo Olive Kitteridgen takaisin ja on siksi pakollista luettavaa.

Gummerus

Issuusta löytyy.

Paula Havasteen Saarelaislaulu on jatkoa sarjalle, jota olen pari osaa lukenut. Viimeisin osa Morsiusmalja on vielä lukematta, mutta viihdyttäviähän nämä ovat olleet.

Silvia Hosseinin Tie, totuus ja kuolema on helppo valinta, Pölyn ylistys oli sen verran hyvä esseekokoelma.

Elif Shafakin 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa on turkkilainen Booker-ehdokas. Turkki muuten puuttuu vielä maahaastelistaltani.

Han Kangin Valkoinen kirja on kiinnostava, Kangin aikaisempi tuotanto on ollut haastavaa, mutta mielenkiintoista.

Holly Bournen Teeskentelyä on kepeää viihdettä, mutta Bourne on sen verran hyvä kirjoittaja, että tartun mieluusti.

Sarah J. Maasin Throne of Glass on kulunut poikani käsissä, joten uusin osa Aamunkoiton torni lienee pakkolainattava.

Sally Greenin Maailmojen tulet on Savuvarkaat-sarjan päätösosa, poikani on näitäkin lukenut.

Reni Eddo-Lodgen Miksi en enää puhu valkoisille rasismista on sivistyskirjallisuutta ja syytä lukea.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Painavaa puhetta miehistä

Eino Saari: Miehen kosketus
Gummerus, 2020
398 s.

Eino Saari (ei sukua) on tarttunut mielenkiintoiseen haasteeseen: hän on puhunut viidenkymmenen suomalaismiehen kanssa näiden suhteesta kosketukseen. Tuloksena on kiinnostava kirja, joka sukeltaa syvälle suomalaisen miehen olemukseen. Puheenaiheet pyörivät suomalaisten mieesten elämän peruskysymysten äärellä: yksinäisyyden, hellyyden, erotiikan, väkivallan, isyyden…

Miesten kanssa puhutaan edellisten sukupolvien perinnöstä; siitä hellyydestä ja kosketuksesta, jota olisi kipeästi kaivattu, mutta jota ei saatu. Noin puolet haastatteluista käydään läpi yksittäisten miesten kertomuksina ja elämäntarinoina, ryhmiteltynä aiheittain, ja muuten aiheita käsitellään taustoittavissa luvuissa, joissa otetaan vähän yhden miehen kertomusta laajempaa näkökulmaa ja haastatellaan asiantuntijoita. Paljon on myös Eino Saaren omaa henkilökohtaista avautumista kirjan aiheista. Rakenne toimii, kirjassa on sopivasti vaihtelua ja asioita on niputettu hyvin eri aiheiden ympärille.

Onhan tämä tärkeä kirja. Annan viisi tähteä, en yksinomaan kirjallisten ansioiden vuoksi, vaan myös aiheen tärkeyden kannalta. On miesten ja miehisyyden kannalta hyvä ja tärkeä asia, että tällaisiakin ääniä saadaan kuuluviin. Miehistä on moneksi; se on yksi tämän kirjan kuuluvimpia ajatuksia, siinä missä kosketuksen ja läheisyyden merkitys myös miehille. Koskettavuutta ja samaistumispintaa löytyy varmasti useimmille lukijoille, sen verran moniäänisen kirjon miehiä Saari on haastateltavakseen löytänyt.

Lämmin suositus siis: isänpäivä meni jo, mutta elämäsi miehelle saat tästä oivallisen joululahjan. Ei tämä varmasti miesten kanssa eläville naisillekaan huonoa tee lukea. Miehen malleissa on paljon kehittämisen ja laajentamisen varaa ja Miehen kosketus antaa siihen aineksia.

Eino Saaren Miehen kosketus

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Roima annos lapinlisää

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Siltala, 2019
280 s.

Lappia on tapana toisinaan mystifioida. Pienen hauen pyydystys vetää Lapin mystiikan äärimmilleen, siinä määrin, että Lapin rajalla on portit, joissa rajavartija valvoo ja huomauttaa, että ei kannattaisi jatkaa ja jos nyt kuitenkin menet, niin kaikki vakuutukset lakkaavat olemasta voimassa.

Elinan on kuitenkin mentävä, sillä hänen on käytävä onkimassa pienessä suolammessa majaileva hauki. Aikaa on kolme päivää, sillä hauki on ongittava lammesta joka vuosi tiettyyn päivään mennessä, muuten käy huonosti. Asia on yksinkertainen, mutta samalla äärimmäisen vaikea, etenkin kun lampea vartioi näkki, joka tuottaa omat hankaluutensa asiaan.

Ylikonstaapeli Janatuinenkin joutuu matkaamaan Lappiin. Hän on Elinan perässä, Elinaa epäillään nimittäin murhasta. Lapissa oikeudenpalvelu ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen asia. Janatuisen kollega jäi matkasta jo Oulussa, koska ei halunnut jatkaa eteenpäin. En ihmettele, kun kollegoiden kokemukset ovat tätä tasoa:

”Kyyhky oli käynyt Lapissa kaksikymmentä vuotta sitten selvittämässä patohankkeeseen liittynyttä veronkiertoa. Kyyhky oli lähtenyt kahden päivän matkalle mutta viipynyt lopulta kaksi kuukautta. Hän oli menettänyt toisen jalkansa, hänen tukkansa oli harmaantunut, ja persoonakin oli kollegoiden mukaan muuttunut.”

Pienen hauen pyydystys pääsi lukulistalleni Tähtifantasia-voiton myötä. Se herätti huomaamaan, että täällä voisi olla jotain kiinnostavaa. Juhani Karilan aikaisemmasta tuotannosta Gorilla-novellikokoelma oli ihan kiva, mutta jätti vähän kylmäksi, joten sikäli odotukset eivät olleet korkealla. Niinpä kirja pääsi yllättämään ja iloisesti yllättikin: nostan tämän helposti vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Karilan karu huumorintaju iski minun hermooni juuri sopivasti.

Upea kirja.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Like, Siltala

Like

Liken kuvasto on Issuussa.

Heti kärkeen nostettu J. Pekka Mäkelän Pahasilmä kiinnostaa. Olen lukenut Mäkelältä kaikki romaanit (Kotistudio ei kyllä kiinnosta yhtään) ja suomennoksiakin aika nipun; en näe mitään syytä olla lukematta tätäkin, etenkin kun aihekin kiinnostaa.

A.W. Yrjänän Grammata pitänee lainata ja selailla läpi, vaikka lähtökohtaisesti runot eivät suuresti innostakaan omien henkisten rajoitusteni vuoksi. Kirjoittaisipa Yrjänä lisää romaaneja.

Hanna-Reetta Schreckin Suomen kultakauden naisista kertova Säkenöivät ja oikukkaat vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Michael Pollanin Tuntematon mieli käsittelee psykedeelejä, mikä ei sinänsä ole aiheena erityisen kiinnostava, mutta New York Times Book Review’n nosto vuoden kiinnostavimpien kirjojen joukkoon tarkoittaa, että voi tähän nyt ainakin perehtyä tarkemmin.

Siltala

Siltalakin löytyy Issuusta.

Siltalankin ensimmäinen kirja kiinnostaa. Juhani Branderin Silta yli vuosien on 1980-luvun nousukautta ja 1990-luvun lamaa, eli X-sukupolvea, luokkayhteiskuntaa ja sen sellaista omaan elämään osuvaa.

Ljudmila Ulitskaja on ollut tähän asti lukemani perusteella hyvä, jotain on tosin pyörinyt hyllyssä pitkään lukemattakin. Uusi Sielun ruumis lienee vähintään tutustumisen arvoinen.

Anne Applebaumin Demokratian iltahämärä ilmestyi jo. Vaimoni ehti jo lukea ja kehui kovin, joten saapa nähdä, ehkä luenkin.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat